Summer Job Adventure alkaa nyt! 🏃‍♂️

Kesätyöt 2023 tulevat hakuun nyt! Mieti, mitä tulevalta kesältä haluat, ja aloita oma tasohyppelysi kohti unelmiesi kesäduunia. Tarjolla on nimittäin sen verran monenlaista tehtävää rakennusalalta, kuljetuksesta, teollisuudesta, terveydenhuollosta ja toimihenkilötehtävistä – näiden parista jokainen saa sen unelmiensa kesän rakennettua!

Selaa mahdollisuuksia

TYÖLLISTY ILMAN KOKEMUSTA

Kesätyöpaikat rakennusalalla

Rakennusalan kesätyöpaikat sisältävät vaihtelevia töitä uudisrakennuksen, saneerauksen, maanrakennuksen, purkutöiden sekä viherrakennuksen parissa. Tehtävänimikkeitä on kesäksi tarjolla laajasti aloittelevista rakennusaputyöntekijöistä aina työnjohtoon asti.

Alan ammattilaisilta odotetaan aiempaa kokemusta työnkuvaan vaadittavista työtehtävistä sekä esimerkiksi rakennuspiirustusten lukutaitoa. Lisäksi korkeakouluopiskelijoiden on mahdollista hankkia työnjohto- ja haalariharjoittelupaikat WorkPowerin kautta.

Rakennustyömaat pysyvät käynnissä kesän jälkeen, joten mikäli koulut eivät jatku heti elokuussa, voi kauttamme jatkaa työskentelyä pidemmälle syksyyn ja talveen.

Raksatiimin vinkit 👇

  • Hommiin pääsee asenteella. Tarvitset vain työturvakortin, et aikaisempaa kokemusta
  • Kasvata osaamista ja luo kontakteja – työllistyt tulevaisuudessa
  • Näissä duuneissa työskentelet ulkona, ja nautit Suomen suvesta
  • Töitä arkisin päivävuorossa. Viihdy viikonloppuvapailla
  • Perustuntipalkka alkaen 11,27 €/h (talonrakennus TES) – lisät tulevat tämän päälle

Lue lisää:
Rakennusalan kesätyöt – hyvät työvuorot ja tulot houkuttelevat
Talotekniikan opiskelija Jana siirtyi kesätöistä keikkatöihin

Katso kaikki raksan työpaikat

Rakennustyöläinen kantamassa sementtisäkkiä

Raksalle kesäksi 2023

Liikkuva työ kesämaisemissa

Logistiikka- ja kuljetusalan kesäduunit

Kuljetus- ja logistiikkatiimillä on tarjota kesätöitä monipuolisesti Suomen suvessa kruisaillen. 

Kesätyöpaikat painottuvat jakelupuolelle, joten pääset näyttämään osaamisesi esimerkiksi elintarvikejakelun tai kappaletavarajakelun hommissa. 

Satunnaisesti kesätyöpaikkojen kirjoon kuuluu myös erikoiskuljetuksia ja tehtäviä maansiirtoajon parissa. Moni kesätyöntekijöistä jatkaa töitä myös kesätuurauksien jälkeen.

Kesä on täydellinen ajankohta näyttää omaa osaamisensa, sillä monet alan yritykset kaipaavat yleensä aikaisempaa kokemusta. Kesätöihin otetaan myös aloittelijoita, jolta löytyvät sopivat kuljettajakortit!

Logistiikkatiimin vinkit 👇

  • Kesä on täydellinen ajankohta päästä alalle sisään
  • Hyvä kesäduunari saa mitä todennäköisemmin tarjouksen pidemmästä pestistä
  • Liikkuva työ ajamisesta ja itsenäisestä työstä nauttiville – et jää paitsi Suomen kesämaisemista
  • Ala työllistää ympäri vuoden – kesäkokemus avaa ovet myös uusiin alan tehtäviin

Lue lisää:
Kuljettajan työpaikat uran vauhdittajana – Petri siirtyi kuljetustöistä alan rekrytointiin

Katso kaikki avoimet paikat

Monipuolinen työtarjonta

Kesätyö hoitoalalla

Sosiaali- ja terveydenhoitoalan hommista ei kesälläkään ole pulaa. Tämä supertarjonta antaakin alan tekijöille mahdollisuuden rakentaa kesästä juuri omannäköinen. Vuoroja ja tehtäviä on valittavissa oman tahdin ja mieltymysten mukaan.

Terveydenhuollon ammattilaisen ei tarvitse haalia vuoroja etukäteen, sillä tekemistä löytyy muun muassa lähihoitajille, sairaanhoitajille ja hoiva-avustajille. Tuuraustarvetta on kesäkaudella myös lääkärien ja hammashoitajien tehtävissä. 

Kesä tarjoaa parhaan mahdollisuuden loppuvaiheen opiskelijalle tai vastavalmistuneelle nähdä ja kokea eri työympäristöjä sekä tehtäviä, ilman velvollisuutta sitoutua vakituiseksi.

Mediläisten vinkit 👇

  • Hoitoalalla on varaa valita, eri tehtävänkuvia ja työvuoroja riittää
  • Kesätöitä sekä ilta- että aamuvirkuille – päätä itse oma kesärytmi
  • Valitse työ, joka tukee opintoja tai laajenna osaamistasi uuteen
  • Suunnittelet tai et – töitä löytyy myös lyhyellä varoitusajalla
  • Asiakkaat kilpailevat hyvistä tekijöistä myös kesän jälkeen

Lue lisää:
Keikkatyötä kesäksi terveydenhuoltoalalta – sopimuspalkkalaisena anasaitset paremmin

Katso kaikki avoimet paikat

Hoitoalan kesätyöt

Vahva työllistäjä

Kesätöitä teollisuudessa

Teollisuustoimialan alle kätkeytyy iso valikoima eri kokemustason tehtäviä. Se takaa hyvän tarjonnan myös kesätyöpaikoissa. Teollisuuden kesätöihin pääset myös vähäisellä työkokemuksella, kunhan asenne on ahkera ja fyysinen työ motivoi.

Teollisuuden osaavista ammattilaisista käy kova kilpailu, oli kesä tai talvi. WorkPowerilla pystyt itse vaikuttamaan, millaisia työtehtäviä otat vastaan, ja kartoittamaan mitkä toimeksiannot ovat juuri niitä, jotka tukevat elämäntilannettasi parhaiten.

Kesä teollisuuden tehtävissä voi johtaa juuri sen oman alan löytämiseen. Teollisuus on varma työllistäjä, joten pienellä kokemuksella saat tälle alalle tukevasti jalkasi oven väliin.

Teollisuustiimin vinkit 👇

  • Kesätöitä alalle vasta pyrkiville sekä kokeneemmille osaajille
  • Tarjolla monipuolisesti eri tyyppisiä tehtäviä sekä työvuoroja
  • Alan opiskelija? Kysy meiltä harjoittelupaikoista
  • Teollisuus työllistää kesän jälkeenkin!

Lue lisää:
Teollisuus-työpaikat tarjoavat astetta parempia työtilaisuuksia kesälläkin

Katso teollisuuden työpaikat

MV-jäähdytyksen työntekijöitä_4

Työtilaisuuksia ympäri vuoden

Toimihenkilö- ja asiantuntijatehtävät

Toimihenkilöt -kategorian alta löydät vaihtelevia asiakaspalvelu-, taloushallinto-, asiantuntija- ja johtotehtäviä ympäri vuoden. Klikkaa avoimiin työpaikkoihin, ja katso listauksesta uusimmat uramahdollisuudet. Ota rohkeasti askel kohti parempaa työelämää.

Lue lisää:
Alanvaihto kiinnostaa yhä useampia – 6 askelta uudelle uralle

Katso avoimet työpaikat

Kesätyön palkka – paljonko kesätöistä maksetaan?

Kesällä kannattaa kerätä työkokemusta, mutta millainen se kesätyön palkka oikein on? WorkPowerin HR-asiantuntijoiden mukaan kesällä on mahdollista ansaita yllättävän mukavat ansiot. Lue lisää eri toimialojen kesätyöpalkoista.

Tsekkaa vinkit hyvän kesätyöhakemuksen kirjoittamiseen

Unelmien kesätyöpaikka kiikarissa, ja nyt pitäisi vakuuttaa tuleva työnantaja? Näillä vinkeillä onnistut.

Miten saada kesätöitä? – 7 askelta parhaaseen kesäduuniin

Enää ei tarvitse miettiä, miten saada kesätöitä – me koostimme listauksen, jonka avulla kesätyöhaaveista tulee totta. Lue ja toimi!

Millainen työntekijä olet? Ota selvää!