Alanvaihto kiinnostaa yhä useampia – hyppää uudelle uralle hallitusti

Teollisuustiimin Niina

Alanvaihto tuo mukanaan täysin uudet tavat toimia, uudet tehtävät, termistön ja kulttuurin. Moni on kuitenkin valmis tekemään isomman suunnanmuutoksen työelämässään, eivätkä useimmat kadu tekemäänsä loikkaa myöhemmin. Lue artikkelista miksi alan vaihtaminen kannattaa, ja kuinka toteutat sen hallitummin.

Kannattaako alanvaihto?

Alaa kannattaa vaihtaa, mikäli tuntee jatkuvasti tyytymättömyyttä omia työtehtäviään kohtaan. Kun työnantajan vaihtaminen tai etenemismahdollisuudet nykyisellä alalla eivät tunnu riittävältä ratkaisulta, on aika pohtia, millainen työympäristö sekä tehtävät sinua parhaiten motivoivat ja miksi.

Alanvaihto antaa mahdollisuuden aloittaa alusta. Monet kokevat löytävänsä alanvaihdon kautta tarvittavan innostuksen uraa kohtaan uudestaan. Uuden toimialan kautta voit saada sen työpaikan, jossa:

  • arvot kohtaavat
  • töitä riittää
  • palkkaus on parempi 
  • tehtävät vastaavat paremmin koulutusta
  • etenemismahdollisuudet ovat monipuolisemmat
  • työn ja vapaa-ajan suhde on tasapainoisempi

Arvomaailma ohjaa urapäätöksiä yhä useammin

Duunitorin ja Great Place to Workin Työelämän tila – tutkimus kertoo, että työntekijöiden pohdinta arvoista ja niiden toteutumisesta arjen tasolla on lisääntynyt. 

Työntekijät ovat entistä valmiimpia tekemään päätöksiä, ja tarvittaessa myös muutoksia arvojensa mukaisesti.

Joskus alan sisällä olevat mahdollisuudet eivät tuo toivottua ratkaisua tyytymättömyyteen. Silloin on hyvä alkaa tutkimaan, mitä muilla toimialoilla on tarjottavana.

Niiden tekijöiden, jotka jäävät sinulta nykyisessä työelämässä mielestäsi saavuttamatta, tulisi ohjata valintojasi, kun tutkit uusia uramahdollisuuksia toiselta toimialalla.

Teollisuustiimin Elina ja Niina4
Alaa vaihtaessa kannattaa pohtia, millainen työympäristö sekä tehtävät sinua parhaiten motivoivat ja miksi.

Alan vaihtaminen – 6 askelta uudelle uralle

Kun harkitset siirtymistä toiselle toimialalle, käytä ensin kunnolla aikaa sen alan tunnistamiseen, joka tulevaisuudessa täyttäisi paremmin toiveesi työelämän osalta.

  1. Mieti, mikä nykyisessä työssäsi on kuormittavaa, ja mitkä asiat vaikuttavat työtyytyväisyyteesi. 
  2. Tiedosta millaisena työtyytyväisyys näyttäytyy sinulle. Kun huomaat, mistä asioista et tällä hetkellä pidä, alat myös löytämään niitä tekijöitä, joiden parissa viihdyt paremmin. 
  3. Kiinnostavan roolin löytyessä, tutki koulutusta, koulutustasoa tai pätevyyksiä, joita roolissa tarvitaan.
  4. Hyödynnä verkostoasi tai henkilöstöpalvelualan yritystä löytääksesi avoimia työpaikkoja ja uusia mahdollisuuksia, uudelta alalta. Keskustele ihmisten kanssa, jotka saatat jo tuntea tai verkostoidu esimerkiksi LinkedInissä.
  5. Päivitä ansioluettelosi ja sosiaalinen media (LinkedIn) sisältämään avainsanoja, jotka voivat olla tärkeitä työnantajille alalla, johon haluat siirtyä.
  6. Tutki ja valmistaudu alanvaihtoon, sillä seuraava työsi voi vaatia erilaisia työaikoja, ja tarjota täysin erilaisen työkulttuurin sekä edut. 

Tee taustatyö hyvin – tutustu uuteen toimialaan ja tehtäviin

Alanvaihto aikuisena on yhä yleisempää, mutta taustatyö kannattaa tehdä hyvin, jotta uusi työ ja työllistymismahdollisuudet eivät tuo turhia yllätyksiä.

Kun sinulla on parempi käsitys siitä, miksi, millä alalla ja missä tehtävissä haluaisit tulevaisuudessa työskennellä, on seuraava hyvä askel arvioida, onko sinulla oikeat taidot ja kokemus, jotta sinulla on mahdollisuuksia työllistyä.

Aloita kiinnostavista työpaikkailmoituksista. Niistä selvität nopeasti, millaisia ominaisuuksia, taitoja tai koulutusta työnantajat hakijoilta toivovat.

Vaikka sinulta tuntuisi puuttuvat tiettyjä taitoja, joita kyseisellä alalla tarvitaan, on sinulla aina mahdollisuus kasvattaa osaamistasi.

Mikäli tarvitset lisäkoulutusta aloittaaksesi uuden urasi onnistuneesti, ovat jotkut työnantajat valmiita huolehtimaan myös koulutuksesta. Tietyt peruspätevyydet voit saada jopa verkkokurssin avulla. 

Voit myös löytää alalle soveltuvan opiskelumahdollisuuden, jossa jatkat opiskelua omalla ajallasi, esimerkiksi ilta- tai hybridiopiskeluna, ennen kuin omaat tarvittavat vaatimukset haluamaasi työnkuvaan. Kaikki on kiinni motivaatiosta ja halustasi työllistyä.

Lue lisää : Saara Mäenpää, 38, näki lehdessä ilmoituksen merkonomin iltaopinnoista ja päätti vaihtaa alaa.

Saara Mäenpää vaihtoi sähköasennuksen taloushallinnon tehtäviin n. kymmenen vuotta sitten. Kuvat: Jarkko Relander

Henkilöstöpalveluyritys alanvaihdon oppaana

Yksi loistava vaihtoehto uuden urapolun kartoittamisessa on hyödyntää henkilöstöpalveluyrityksen, kuten WorkPower, asiantuntemusta. 

Rekrytointien ja työnhaun ollessa henkilöstöpalveluyrityksen arkipäivää, saat asiantuntijoilta paljon tietoa omasta valmiudestasi tiettyihin työnkuviin sekä alakohtaista informaatiota.

  • Saat räätälöityjä sekä konkreettisia vinkkejä ja neuvoja ammatin vaihtamiseen.
  • Hyödyt toimialakohtaisista tiedoista, mukaan lukien tiedot työmarkkinoiden tilanteesta ja kysytyistä taidoista.
  • Tarjolla on aina useita työmahdollisuuksia eri aloilta, ja voit löytää tulevan unelmaduunisi yrityksen verkostojen kautta.
  • Saat tarvittaessa myös työhaastatteluvinkkejä ja ohjeita ansioluettelon ja työhakemuksen tekemiseen.
  • Kun henkilöstöpalveluyritys on tutustunut osaamiseesi, se esittele sinut tilanteen tullen mielellään potentiaalisille työnantajille.

Jo siinä vaiheessa, kun omaat jonkinnäköisen käsityksen siitä, mihin suuntaan haluat urallasi edetä, osaavat henkilöstöpalveluyritysten ammattilaiset auttaa sinua eteenpäin. 

Rekrytointiin ja henkilöstövuokraukseen keskittyvien yritysten kautta löydät sekä työ- että koulutusmahdollisuuksia, jotka auttavat sinua kehittämään osaamistasi oikeaan suuntaan, ja hankkimaan tarvittavaa kokemusta, jotta alanvaihto sujuu mutkattomammin.

💡 VINKKI: Ota askel kohti uutta uraa heti! Mikäli toivomasi avoin työpaikka uupuu työpaikkatarjonnastamme, voit aina jättää meille avoimen hakemuksen, ja kertoa haaveistasi alan vaihtamista koskien.