Moni luulee, että vuokratyö on vain vasta-alkajille – metallialan konkarit Timo ja Marko torppaavat ennakkoluulot: ”Sain valita uuden työpaikkani”

Vuokratyötä pidetään usein epävarmana työvaihtoehtona, joka on suunnattu lähinnä uransa alussa oleville työntekijöille. Metallialan rautaiset ammattilaiset Marko Eerikäinen ja Timo Jokimäki torppaavat ennakkoluulot ja kannustavat myös kokeneempia osaajia harkitsemaan vuokratyötä.

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Duunitorin kanssa.

Katso avoimet paikat ja hae teollisuuden töihin >>

Kello on pian kaksi iltapäivällä, kun Marko Eerikäinen ja Timo Jokimäki kurvaavat työpaikkansa Bronto Skyliftin pihaan Porissa. Kaverukset ajavat autot parkkiin, heilauttavat tervehdykset ja suuntaavat vetämään ylleen siniset työhaalarit.

Eerikäinen, Jokimäki ja kolme muuta iltavuorolaista kokoontuvat yhteen kuulemaan työnjohtajalta, mitä aamuvuorolaiset ovat saaneet aikaan. Iltapäivällä jatketaan siitä, mihin he jäivät. 

Tänään Jokimäen on tarkoitus tehdä hiekkapuhallus henkilönostimen kotelorungolle. Sillä välin Eerikäinen ehtii maalata muutaman paloauton nostimen puomiosan. Niiden käsittelyssä tulee riittämään tekemistä koko vuoron ajaksi, iltakymmeneen saakka.

Vuoro ei ala tänään täysin ongelmitta, sillä puhallusletku hajoaa pian aloituksen jälkeen. Jokimäki vaihtaa sen kuitenkin tottuneesti uuteen – kuluvien osien korjaaminen on tuttua puuhaa.

Kahden tunnin kuluttua aloituksesta on jo ensimmäisen tauon aika. Koko porukka jättää työt sikseen ja suuntaa kahvihuoneeseen yhtä aikaa. Tänään pöydässä puhuttavat sähkön hinnat ja viime päivien politiikka.

Timo Jokimäki päätyi kokeilemaan pintakäsittelijän tehtäviä enonsa jalanjäljissä jo 14-vuotiaana.

Vakituiseen työsuhteeseen vuokratyön kautta

Eerikäinen ja Jokimäki ovat molemmat paljasjalkaisia porilaisia ja parinkymmenen vuoden uran tehneitä metallialan konkareita. Työkokemusta on karttunut molemmille niin metallialan yrityksistä kuin telakaltakin.

”Olemme tällaiset Mortti ja Vertti, majakka ja perävaunu”, Eerikäinen vitsailee, Jokimäen säestäessä vierellä.

Molemmat siirtyivät töihin henkilönostimia valmistavalle Bronto Skyliftille vajaat kaksi vuotta sitten, ja ovat nyt yrityksen vakituisia työntekijöitä.

Työtä he eivät kuitenkaan hakeneet suoraan Brontolta, vaan aloittivat siellä ensin vuokratyöntekijöinä henkilöstöpalveluita tarjoavan WorkPowerin kautta.

”WorkPowerilta annettiin minulle kolme vaihtoehtoa, joista sain valita uuden työpaikkani. Täällä parasta on ehdottomasti monipuolisuus. Saan tehdä sekä hiekkapuhallusta että maalausta, ja joinakin päivinä paikata varastotyöntekijää. Tämä ei ole mikään yhden homman työpaikka”, Eerikäinen kertoo.

”Pintakäsittelyn lisäksi paikkaamme toisinaan puuttuvia vuorolaisia sekä ajamme erilaisia koneita, kombinostimia, trukkeja ja isoja kärryjä. Kirjo on todella laaja, eikä aika käy pitkäksi”, Jokimäki lisää.

Marko Eerikäinen on työskennellyt pintakäsittelyalalla toistakymmentä vuotta. Vuokratyö ja sen kautta saatu vakituinen pesti yllättivät Eerikäisen iloisesti.

Vuokratyö sopii myös pitkän linjan ammattilaisille

Vaikka vuokratyö mielletään usein sopivaksi vain uraansa aloitteleville, Eerikäinen ja Jokimäki  vakuuttavat, että se sopii yhtä lailla heidän kaltaisilleen kokeneille työntekijöille.

”Vuokratyöfirmat ovat yksi työnhakukanava muiden joukossa. Niiden kautta voi hyvin päästä vakituiseksi työntekijäksi asiakasyritykseen, ihan niin kuin me”, Eerikäinen selittää.

Jokimäki ja Eerikäinen myöntävät, että vuokratyöhön liittyy paljon ennakkoluuloja – heilläkin oli omansa. 

”Ehkä ihmiset ajattelevat, että se on jollain tavalla epävarmempaa. Kuvitellaan, että vuokratyöntekijä voidaan irtisanoa milloin vain, ennen yrityksen omia työntekijöitä. WorkPowerilta kuitenkin lupailtiin, että heillä on paljon muita vaihtoehtoja tarjolla, jos työ nykyisessä paikassa sattuisi loppumaan”, Eerikäinen selittää.

”Myös minulle työnhaku WorkPowerin kautta oli aika uusi tilanne, mutta kaikki kävi tosi helposti ja sutjakasti. Ei mennyt montaa päivää, kun istuin jo täällä Brontolla haastattelussa, ja kaksi päivää sen jälkeen olin jo hommissa. Muutenkin kaikki on toiminut kaikin puolin hyvin”, Jokimäki lisää.

Molemmat kannustavat rohkeasti niin vasta-alkajia kuin rautaisia ammattilaisia kokeilemaan vuokratyötä WorkPowerin kautta.

”Ei muuta kuin kokeilemaan vaan. Saatat yllättyä positiivisesti”, Jokimäki kannustaa.

Duunitorin artikkeli

Kuvat: Niko Raappana / Duunitori