Rakennusalan ty√∂paikat kannattaa raksatiimin mukaan tsekata NYT ūüßź

Rakennustiimin Eva ja Teemu3

Matilla on asiakkuuksia talonrakennusfirmoista LVIS-alan toimijoihin ja infra-alan yrityksiin, HR:n Lindalla on tarjota hakemuksen jättäneille monta eri uramahdollisuutta, ja asiakkuuspäällikkö Joona maalailee rakennusalan jatkuvan työllistymisen mahdollisuuksista. Rakennusalan työpaikat työllistävät vuodenaikaan katsomatta, joten WorkPowerin raksatiimillä on täysi vauhti päällä. Lue, mitä tiimi alan työmahdollisuuksista kertoi ja hae mukaan!

Linda hei, kenelle rakennusalan työt sopivat?

РErityisesti sellaisille henkilöille, jotka haluavat nähdä omien kättensä jäljen, motivoituvat onnistumisista ja haluavat kehittyä rakennusalalla. Kenelle tahansa, joka haluaa tehdä fyysistä työtä, HR-konsultti Linda Pölkki vastaa Jyväskylästä.

Nykyaikana rakennetaan l√§pi vuoden, joten t√∂it√§ riitt√§√§. Sen lis√§ksi alalla on tarjolla sesonkihommia, kuten lumenpudottajien ty√∂t tai viherrakennusalan teht√§v√§t kev√§√§st√§ syksyyn. Miten rakennusalan ty√∂paikkoihin sitten p√§√§see k√§siksi? 

РOmia vahvuuksia kannattaa työnhaun yhteydessä tuoda esiin, esimerkiksi harrastusten kautta. Periksiantamattomuus, halu oppia ja hyvä asenne työntekoon ovat tervetulleita piirteitä. Lisäksi jos vapaa-ajalla on tullut oltua remonttihommissa tai vaikka metsurina metsässä, niin kaikki sellainen kokemus on eduksi, rohkaisee Linda.

Vuokratyöntekijät viihtyvät rakennusalalla entistä pidempään

Asiakkuuspäällikkö Matti Helinin mukaan sadat asiakkuudet ympäri Suomen ovat opettaneet erilaisista toimintaympäristöistä ja asiakkuuksista paljon. Se näkyy myös työntekijöiden viihtyvyydessä.

РMeillä on kokemusta rakennusalalta jo vuodesta 2003, joten tässä on opittu tuntemaan eri asiakkaiden yrityskulttuuri, ja millaisia tekijöitä kukin arvostaa. Lisäksi vuokratyöntekijät viihtyvät henkilöstövuokrausyrityksissä entistä pidempään, joten tunnemme työntekijätkin paremmin. Pitkä kokemus helpottaa huomattavasti työpaikkojen ja tekijöiden yhdistämistä, huikkaa Matti WorkPowerin Tampereen toimistolta.

РMukavaa kehitystä on, että asiakasyritysten yksittäisistä tekijätarpeista on tullut jatkuvia kumppanuuksia, ja joillakin työmailla työntekijöistä jopa puolet saattaa olla vuokratyöntekijöitä, sen aiemman yhden henkilön sijaan. Sama työntekijä saattaa kiertää yhden tietyn asiakkaan työmaita vuodesta toiseen, kertoo Matti yhteistyön kehittymisestä.

Rakennustiimin Eva, Vilma ja Päivi
Helsingin rakennustiimin asiakkuuspäällikkö Eva Kuikka ja HR-koordinaattori Vilma Kauppala

Rakennusalan työpaikat mahdollistavat uralla etenemisen

WorkPowerin Joona Jokinen Helsingin toimistolta ennakoi, että rakennusalan kasvaessa, erilaisten uusien osaajien ja eritoten moniosaajien tarve tulee tulevaisuudessa vain lisääntymään.

РMatka valmiiksi taloksi tai puistoksi on muutakin kuin, mitä näemme työmailla. Rakennusten ja pihojen eteen on tehty huomattava määrä taustatyötä. Esimerkiksi materiaalit ostetaan aina jostain ja toimitetaan työmaille. Tarvitaan varastoja, kuljetusliikkeitä, myyjiä, varastomiehiä, hallintoa, insinöörejä, rakennusmiehiä ja työnjohtoa. Lista eri ammattilaisista, jotka työskentelevät rakennusalan ympärillä on loputon, listaa Joona.

Työmaakokemus kasvattaa ammattilaiseksi

Rakennusala toivottaakin tervetulleeksi niin alasta vasta kiinnostuneet kuin työkokemusta jo keränneet. Pääset aluksi rakennuksille töihin esimerkiksi rakennussiivouksen, raivauksen, kantokeikkojen tai muiden avustavien töiden pariin. Oikeanlainen asenne ja hyvä fyysinen kunto riittää. Rakennusalan työt tarjoavat myös hyvät etenemismahdollisuudet.

РRakennusalalla etenet hankkimalla mahdollisimman paljon työmaakokemusta. Ota ensin vastaan helpompaa työtä, mutta haasta itseäsi oppimaan uutta. Tee työ kuin työ hyvin, mutta ole kunnianhimoinen, ja uskalla pyytää myös vaativampia tehtäviä. Omatoimisuus, lisätehtävien pyytäminen ja reippaus ovat hyviä valtteja matkalla rakennusalan ammattilaiseksi, WorkPowerin Linda listaa.

Myös erityisosaamiselle on kysyntää. Rakennusalan töitä on tarjolla muun muassa:

  • laatoittajille
  • lattianpinnoittajille
  • kirvesmiehille
  • torninosturinkuljettajille/asentajille ja
  • maanrakennusalan osaajille

Töitä tai harjoittelujakson pääsee WorkPowerin kautta tekemään kätevästi myös opiskelujen ohessa. Olipa kyseessä rakennusalan opintoihin kuuluvaan työnjohtoharjoittelu, rakennusalan perustutkinnon harjoittelu tai talotekniikkaan liittyvä harjoittelu, WorkPowerin verkosto ja valtakunnalliset asiakkuudet ovat helposti vuokratyöntekijöiden hyödynnettävissä.

Tampereen rakennustiimin asiakkuuspäällikkö Matti Helin

Vuokratyön palkka ja vaihtelevat tehtävät kiinnostavat

Raksatiimi kertoo, ett√§ palkkaus on alalla kohdallaan, vuokraty√∂ntekij√∂iden palkan ollessa v√§hint√§√§n ty√∂ehtosopimuksen mukainen. Esimerkiksi aloittelevien apumiesten minimipalkka on 11,04 ‚ā¨/h. Tulot kasvavat oman kehittymisen ja kokemuksen my√∂t√§.

Rakennusalan ty√∂t vaihtelevat paljon ty√∂ntekij√§n toiveiden ja el√§m√§ntilanteen mukaan. Ty√∂komennus voi alkaa p√§iv√§n kantokeikasta, ja johtaa viikkojen tai kuukausien ty√∂keikkaan. 

– Meill√§ on paljon rakennusalan vuokraty√∂ntekij√∂it√§, jotka ovat ty√∂skennelleet meill√§ vuosia, aina v√§lill√§ ty√∂maata vaihtaen. Positiivinen palaute ja ty√∂ntekij√∂iden kokemukset ty√∂mailta ovat meille t√§rkeit√§, sill√§ me aidosti v√§lit√§mme siit√§, miten meid√§n ty√∂ntekij√§t voivat. Asiakasyrityksiin vakinaistuu lopulta jopa 10-20 % vuokraty√∂ntekij√∂ist√§, Linda kertoo ty√∂ntekij√∂iden viihtymisest√§ ja mahdollisuuksista. 

Raksatiimi valvoo etujasi ja kirittää ura-askeliasi

Työntekijöiden tukena olemisen merkityksen allekirjoittaa myös asiakkuuspäällikkö Joona.

РOlemme päässeet viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana kipuamaan rakentamisen paraatipaikalle, ja kehittyneet liiketoimintamme jokaisella osa-alueella. Yrityksen selkäranka eli työntekijät ja heidän hyvinvointinsa on aina ollut meille yksi tärkeimmistä asioista. Siihen haluamme panostaa jatkossakin, kertoo Joona raksatiimistä.

Tiimi huolehtii siitä, että työntekijöille on oppimismahdollisuuksia tarjolla niin käytännössä kuin erilaisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tulevaisuus näyttää mukavan työntäyteiseltä, ja alan käänteet 18 hengen tiimi on valmis ottamaan vastaan oppimishaluisena.

РVaikka olemmekin kehittäneet toimintaamme hurjasti vuosien saatossa, emme ole vieläkään valmiita. Maailman muuttuessa, myös meidän tulee kehittyä, muistuttaa Joona positiivisena.

Raksatiimi rekrytoi t√§ll√§kin hetkell√§ ymp√§ri Suomen. T√§n√§√§n on hyv√§ hetki katsoa viimeisimm√§t rakennusalan ty√∂paikat ja hakea meille hommiin! ūüĎ∑ ūüŹóÔłŹ