Peikko nimeltä perhevapaa

perhevapaa - jenni pelkonen

Perhevapaa, kotihoito vai varhaiskasvatus, lapsen sosiaalistaminen, paluu työelämään… Tässä asioita, joista en uskaltaisi kirjoittaa vauva.fi -foorumille, koska ilmeisesti ajattelen asioista aivan väärin. Äidiksi tulon myötä Facebook-seinäni ovat vallanneet mm. Vauva-lehden postaukset (kiitos Google Ads!), ja kerran erehdyin kommentoimaan yhtä: Hyi minua, kun uskalsin jättää vajaan 3 kuukauden ikäisen vauvan yöksi ilman äitiä isänsä kanssa!

Viime aikoina on kirjoitettu ja keskusteltu paljon perhevapaiden tasapuolistamisesta. Itseasiassa keskustelua on käyty niin politiikassa kuin yrityselämässä jo kymmenkunta vuotta, mutta käytännön toimenpiteitä ei ole tehty. Nykyisen hallituksen kaavailemassa mallissa on 5-6 kuukautta korvamerkittyä vapaata äidille, 5 kuukautta isälle ja kolmannen viiden kuukauden jakson perhe voi käyttää haluamallaan tavalla. Tätä mallia on kuitenkin kritisoitu kalliiksi, sillä siinä on pidempi aika palkkaan sidottua tuloa kuin nykymallissa. Lisäksi kirjoitetaan, että mallin työllisyysvaikutus voi olla jopa negatiivinen, sillä isät olisivat pidempään pois työelämästä. Nykymallissa kun isät ovat keskimäärin isyysvapaalla vain kuusi viikkoa (AL 9.11.2018).

Itse olen eri mieltä mallin kalleudesta ja erityisesti työllisyysvaikutuksesta. Uskoisin, että tällä suunnitellulla mallilla äidit olisivat kotona vauvan kanssa 10-11 kk, ja tämän jälkeen suurin osa isistä käyttäisi oman kiintiönsä. Kun vanhempainvapaalta saatu raha olisi palkkaan sidottua, tämä ei tekisi samanlaista lovea niiden perheiden talouteen, joissa isä tienaa merkittävästi enemmän, kuin mitä nykyinen malli tekee. Tuon 15-16 kk jälkeen pidän myös erittäin todennäköisenä, että lapsi siirtyisi varhaiskasvatuksen piiriin, eikä äiti jäisi hoitovapaalle päästyään juuri takaisin sisälle työelämään. Nykymallissa äiti on kotona hoitovapaalla keskimäärin siihen asti, että lapsi on 2,4-vuotias (Väestöliitto). Oman matikkapääni pohjalta sanoisin työllisyysvaikutuksen olevan näin positiivinen.

Hassuinta omasta mielestäni on, että tätä mallia kritisoidaan paljon sosiaalisessa mediassa äitien toimesta. Toki suurin osa kritiikistä johtuu siitä, että malliin ei olla tutustuttu eikä ymmärretä, että suunniteltu malli ei vie äidiltä vanhempainvapaakuukausia pois. Osa kritiikistä kuitenkin johtuu mielestäni siitä, että halutaan vähän itsekkäästikin viettää vapaata pidempään tai uskotaan, että isä ei pärjää vauvan kanssa. Olisin toki mielelläni voinut itsekin lomailla kotona pidempään. Vaikka vanhempainvapaalla ei löhölomasta olekaan kyse, niin onhan arki hyvin erilaista kotona kuin kiireisen työelämän pyörteissä. Onneksi kuitenkin päädyimme omassa perheessäni jo ennakoiden ”hallituksen esitykseen”, sillä arki kotona on antanut erittäin paljon isälle ja lapselle. Paras keino muuttaa asenteita on oma toiminta.

Törmään kyllä kauhisteluihin siitä, kuinka pystyin palaamaan töihin, vaikka kotona oli alle vuoden vanha lapsi. Ja voi sitä silmien pyörittelyn määrää, kun olen kertonut, että ensimmäisellä työviikolla olin Tanskassa työmatkalla neljä päivää. Vanhan viisauden mukaan kun lapsi voi olla erosta äidistä vain niin monta yötä kuin hänellä on ikävuosia. Todellisuus sitten oli, että vauvani ei ollut äidin työreissusta moksiskaan vaan isä käy siinä missä äitikin. Jospa näiden positiivisten kokemusten kertomisella saataisiin vanhoja ajatusmalleja muutettua.

Paluu työelämään on myös ollut todella helppoa vuoden poissaolon jälkeen. Tieto on pysynyt kovalevyllä tuon ajan, ja itseasiassa tuntuukin siltä kuin olisin ollut vain kesälomalla. Jopa läppärin salasana oli muistissa! Toki sutjakkaasta paluusta saan myös kiittää kollegoita, jotka ovat pitäneet huolen siitä, että kalenterissa on odottamassa tuplabuukkauksia ja projektilista on pitkä kuin nälkävuosi. Olette ihania <3

Jenni Pelkonenlinkedin jenni pelkonen liiketoimintajohtaja workpower oy
Liiketoimintajohtaja