Minä rekrytoijana WorkPowerilla

Työtehtävät ja henkilöstövuokraus alana ovat muuttuneet vuosien aikana paljon. Työn perusta on kuitenkin edelleen sama: yhdistää oikea työ ja oikea tekijä.

Rekrytointia tehdään koko ajan nopeammalla syklillä, ja siihen kohdistuvat yrityksissä samat tehokkuusvaatimukset kuin muuhun liiketoimintaan. Tämä aiheuttaa, sen että myös työnhakijoilta odotetaan nopeutta jo hakemuksen lähetysvaiheessa ja rekrytoijalta nopeutta työnhakijan kontaktoinnissa. Työssä onkin tärkeää suodattaa tärkeimmät tiedot työnhakijoista nopealla tempolla ja selvittää potentiaalisimmat työnhakijat tiedostaen samalla asiakkaiden tarpeet. Nopeuttaaksemme rekrytointia kontaktoimmekin työnhakijoita ennalta käsin avoimilla haastatteluilla ja keräämme kiinnostavista henkilöistä tietoja tulevia rekrytointeja silmällä pitäen.

Rekrytointialan suurin muutos mielestäni on tapahtunut alan nopeudessa, aiemmin rekrytointiprosessit kestivät pidempään. – Jonna

Rekrytoijan on oltava välillä melkoinen moniosaaja luoviakseen sujuvasti niin työnhakija- kuin asiakasrajapinnoissa. Ihmistuntemuksen ja riittävän asiantuntijuuden avulla palapelin rakentaminen ja siihen kuuluvien osien yhdistäminen on helpompaa ja lopputulos kaikkia osapuolia tyydyttävä. Vuokratyöntekijöiden välityksessä HR toimii vuokratyöntekijän yhteyshenkilönä ja vastaa työsuhteeseen liittyvistä asioista, kuten työsopimuksesta, perehdytyksestä ja varusteista. Työntekijöiltä tulee myös kysymyksiä palkkaa ja työsopimuksia koskien, joten tietotaitoa tulee olla myös palkkahallinnosta sekä työlainsäädännöstä. Rekrytoijan ja työnhakijan yhteinen taival ei pääty haastatteluun tai työsopimuksen solmimiseen vaan jatkuu etenkin vuokratyösuhteissa yhteydenpitona tämän jälkeenkin.

Paras tilanne työssäni on, kun saan työnhakijan työllistymään hänen toivomaansa yritykseen. – Jonna

Vaikka arki on toisinaan hektistä ja päivät sujahtavat vauhdilla eteenpäin, on kiireestä huolimatta haastateltavan tapaamiseen aina valmistauduttava huolella. Haastattelutilanteessa on oltava läsnä, jotta tapaamisessa saadaan luotua aito yhteys haastateltavan ja rekrytoijan välille. Työhaastattelu ei saa muistuttaa piinapenkkiä, sen sijaan tavoitteena on saada haastateltava kertomaan rohkeasti osaamisestaan sekä persoonastaan. Tässä onnistuminen vaatii avoimen haastatteluilmapiirin lisäksi rekrytoijalta kokonaiskuvan hallintaa, vahvaa ihmistuntemusta sekä riittävää tietämystä kulloisenkin asiakasyrityksen tarpeista.

Kokonaisuudessaan rekrytoijan työ on mielestäni monipuolinen ja kiinnostava kokonaisuus, koen olevani oikealla alalla! – Mira

Pärjätäkseen työssään henkilöstöpalvelualalla, rekrytoijan tulee olla ennakkoluuloton luonne, joka sietää muuttuvia tilanteita ja nauttii kiivastahtisistakin päivistä. Teemme sekä suorarekrytointeja asiakkaille että henkilöstövuokrausta, joten osaamisen kentän täytyy olla laaja. Sosiaalinen luonne, empatia ja kiinnostus ihmisiä kohtaan ovat sanomattakin kaiken a ja o, jonka ympärille muut ominaisuudet nivoutuvat.

Mielestäni tämä työ on perfect match-ihmiselle, jolla on halu vaikuttaa ihmisten toimintaan, ja saa onnistumisen kokemuksia toisten ihmisten auttamisesta, niin asiakkaiden kuin työnhakijoiden. – Jonna

Mira Salomaa, HR-konsultti & Jonna Kanerva, HR-koordinaattori