Porin 2019 SomeSissien kesätyökokemus

Porin SomeSissit

Kaksi viikkoa SomeSisseinä

Työmme SomeSisseinä alkoi perehdytyspäivällä WorkPowerin pääkonttorilla Tampereella. Siellä tapasimme muiden kaupunkien sissit. Kävimme läpi tulevien viikkojen ohjelmaa selkeiden ohjeiden avulla. Saimme hyviä vinkkejä kuvaukseen ja sisällön tuottamiseen.

Pidimme popsocket-päivän, jolloin jaoimme porilaisille puhelimenpidikkeitä. Vastaan tuli erilaisia ihmisiä ja lämpimiä kohtaamisia. Parasta työssämme oli katumarkkinoinnissa tavatut persoonat sekä tietoisuuden levittäminen WorkPowerista.

Popsockettien lisäksi meillä oli toinenkin markkinointituote, polkupyörien satulasuojat. Niitä jakaessa aika kului kuin siivillä. Oli hauska nähdä vielä myöhemminkin, kuinka punaiset satulasuojat olivat päässeet käyttöön.

Käytimme yhden päivän markkinointivideon suunnitteluun. Avainkysymyksiä olivat mm. kenelle, miten, ja mistä näkökulmasta. Videon aiheeksi päätyi puolalaiset työnhakijat.

Uusi viikko alkoi onnennopan avulla. Menimme keskustaan aamupäivällä ja melko nopeasti ihmisiä olikin pisteellä jo paljon. Väkeä vauvasta vaariin kävi koittamassa onneaan. Päivä oli kaikin puolin todella onnistunut ja meilläkin oli hauskaa.

Markkinointivideon kuvaus vei pari päivää. Saimme videollemme HR-konsultti Karolinan, joka kertoi puolaksi ohjeita työnhakijoille. Tampereelta saatu kamera oli helppokäyttöinen ja sillä sai hyvää kuvaa.

Loppuviikosta juna vei meidät taas pääkonttorille Tampereelle. Siellä editoimme videota ja opettelimme samalla käyttämään editointiohjelmaa.

Kaksi viikkoa kuluivat nopeasti ja kokemus SomeSissinä olosta oli kaikinpuolin positiivinen. Toimistolla oli aina hyvä ilmapiiri, joten töitä oli kiva tehdä. Suosittelemme siis todellakin SomeSissiksi hakemista.

 

Porin SomeSissit

Camilla ja Viivi