Älä jeitä hanskoja tiskiin -artikkelikuva

Älä heitä hanskoja tiskiin!

Maailmaa tälläkin hetkellä riepotteleva korona on saanut meistä jokaisen kynsiinsä eri tavoilla. Muutama kuukausi sitten en olisi voinut kuvitellakaan millaisessa tilanteessa seison nyt tahtomattani. Alussa kuuntelin uutisia koko ajan ja tunteet vaihtelivat vuoristoradan lailla epäuskon, pelon ja epätoivon välillä… Lopputuloksena oli tukala olo omassa kodissa etätöiden merkeissä sekä kasvava halu heittää hanskat tiskiin ja sulkea...

Teollisuuden toimialan kuulumisia WorkPowerilla

Monessa yrityksessä ja yksilöinä mietitään varmasti tällä hetkellä Koronan tuomia vaikutuksia omaan työhön, työpaikkaan, perhe-elämään ja perheen taloudelliseen tilanteeseen. Näitä samoja asioita mietitään myös monissa keskusteluissa, sekä WorkPowerin toimihenkilöiden kesken että myös asiakkaiden kanssa. Tilanteet ovat muuttuneet melkoisesti kahdessa viikossa. Tuo päivämäärä 12.3. on jäänyt monelle mieleen hetkenä, jolloin asiat alkoivat muuttua. Hetkenä, jolloin tuntui,...

Työnantajamielikuva henkilöstöpalvelualalla, helppoa vai haasteellista?

Työnantajamielikuva, työnantajabrändi tai employer branding eli tuttavallisemmin EB on viime aikoina noussut trendisanaksi. Eikä ihme, onhan hyvällä työnantajamielikuvalla yhteys esimerkiksi rekrytointien onnistumiseen ja tämän myötä jopa tulokseen. Mistä työnantajamielikuvassa oikein puhutaan ja mitä se on henkilöstöpalvelualan yrityksissä? Työnantajamielikuva kiteytyy yksinkertaisesti ilmaistuna ajatuksiin siitä, onko yrityksessä hyvä olla töissä vai olisiko ehkä kivempiakin työpaikkoja. Ulkoinen työnantajamielikuva...

verottaja, palveluala, tuloloukku

Verottaja voisi pelastaa tuloloukun uhrit

Ideaalisessa tilanteessa työllä tulisi toimeen ja työ olisi työttömyyttä kannattavampaa. Näin ei aina valitettavasti tapahdu.    Suomessa on palkkaköyhiä jo n. 60 000, hetkittäin palkkaköyhyydestä kärsii yli 200 000 työntekijää. Työtätekevien köyhien määrä on kasvussa, koska eniten uusia työpaikkoja syntyy palvelualoille, jossa osa- ja määräaikaiset työt ovat arkipäivää. Yritys ei voi työllistää kokoaikaisesti henkilöitä, jos kysyntä painottuu tiettyihin...

perhevapaa - jenni pelkonen

Peikko nimeltä perhevapaa

Perhevapaa, kotihoito vai varhaiskasvatus, lapsen sosiaalistaminen, paluu työelämään… Tässä asioita, joista en uskaltaisi kirjoittaa vauva.fi -foorumille, koska ilmeisesti ajattelen asioista aivan väärin. Äidiksi tulon myötä Facebook-seinäni ovat vallanneet mm. Vauva-lehden postaukset (kiitos Google Ads!), ja kerran erehdyin kommentoimaan yhtä: Hyi minua, kun uskalsin jättää vajaan 3 kuukauden ikäisen vauvan yöksi ilman äitiä isänsä kanssa! Viime...