Hyöty irti keikkatöistä tulevista työkokemuksista

Usein kuulee, että kaikesta työkokemuksesta on hyötyä. Loppujen lopuksi tämä on totta. Tilaisuuksiin kannattaa tarttua, sillä ei voi varmaksi tietää mitä niistä kehittyy.

Asiaa kannattaa miettiä siltä kannalta, ettei koskaan voi tietää mihin se johtaa. Yksikin hyvin tehty keikkatyö saattaa mahdollistaa pitkäaikaisen työsuhteen. Työkokemuksesta ei ole koskaan haittaa, vaikka se olisikin lyhyemmältä aikaväliltä. Työkokemusta voi ajatella tulevaisuuden sijoituksena.

Yksi meidän työntekijä kävi tekemässä parin päivän keikkatyön asiakkaallamme. Asiakas kuitenkin ihastui työntekijään niin paljon hänen työnpanoksensa perusteella, että on valinnut hänet useammillekin työmaille jo pitkän aikaa.

Kaikki hommat eivät välttämättä tunnu mielekkäiltä, mutta ne saattavat avata ovia muualle. Ottamalla vastaan lyhyitäkin työkeikkoja tai tehtäviä, jotka eivät välttämättä ole aivan sitä mitä haluaa tehdä, saa jalkaa oven väliin. Hoitamalla työt kunnolla osoitat työnantajalle olevasi kykenevä sekä halukas ja saatat saada mahdollisuuden osoittaa taitosi muissakin työtehtävissä. Vaikka tarjolla oleva paikka olisi kauempanakin, mutta kuitenkin kohtuullisen matkan päässä, kannattaa siihen tarttua.

Pääset myös näkemään eri työmaita ja tutustumaan erilaisiin käytäntöihin. Työt saattavat olla pätkähommia, mutta niiden aikana pääsee osoittamaan osaamistaan ja lopputuloksena saattaa olla vakituinen työpaikka. Näin rakennat tunnettavuuttasi, saat hyviä kontakteja sekä enemmän työtarjouksia. Aktiivisille työntekijöille on aina kysyntää.

Sairauspaikkausten tai samana päivänä tulevien pyyntöihin kannattaa myös tarttua. Työnantaja arvostaa osoittamaasi ripeää toimintaa sekä joustavuutta ja tarjoaa todennäköisesti uudestaankin hommaa. Kun vielä hommat hoituvat hyvin, jäät asiakkaalle mieleen ja hän pyytää sinua mahdollisesti takaisin.

Paljon on kiinni työntekijän aktiivisuudesta, joko ottamalla tarjottuja paikkoja vastaan tai kyselemällä niiden perään. Omalla asenteella voi vaikuttaa pitkälle työnteossa ja näin mahdollistaa kehittymisen ammattilaisena sekä varmistaa omaa tulevaisuuttaan.

Maria Pelkonen
Henkilöstöassistentti