Kesän 2020 Porin SomeSissien kesätyökokemus

Kahden viikon intensiivinen työjaksomme alkoi perehdytyspäivällä Tampereella. Pakko myöntää aamulla junassa jännitti. Tampereella tapasimme muiden kaupunkien SomeSissit ja saimme arvokasta opastusta tulevien kahden viikon haasteisiin. Saimme tehtäväksemme myös pieniä harjoituksia.

Varsinainen ensimmäinen työpäivämme alkoi markkinointituotteiden pakkaamisella. Tehtävämme nimittäin oli jakaa tuhat satulansuojusta kaupungilla. Päivän aikana kävelimme yli 15 kilometriä. Keskiviikkoaamulla jaoimme loput satulansuojukset. Sen jälkeen aloitimme seuraavan päivän jakotuotteiden askartelun. Kokosimme flyereista ja web-kameransuojuksista sopivan kokoisia paketteja ihmisille jaettavaksi. Torstaipäivämme kuluikin web-kameransuojuksien jaossa ja urakan jälkeen aikaa jäi vielä tulevien päivien suunnitteluun.

Koko perjantai oli pyhitetty tulevien videoiden suunnitteluun. Hyviä ideoita tulikin runsaasti ja pääsimme suunnittelemaan kuvauksia. Maanantaina aloitimme suunnitelmien toteuttamisen. Kiersimme ympäri Poria kuvaamassa materiaalia tulevia videoita varten. Iltapäivällä kävimme vielä kuvaamassa dronella materiaalia kaupunkivideota varten. Tiistaina jatkoimme kuvaamista ja illalla piipahdimme vielä Yyterissä sekä Kallossa kuvaamassa.

Keskiviikkona matkasimmekin Tampereen toimistolle editoimaan tuotoksiamme. Materiaalin paljous tuotti hieman vaikeuksia. Saimme kuitenkin poimittua videoistamme parhaat palat. Torstaina matkasimme jälleen Tampereelle. Jatkoimme vielä editointia ja videoiden hienosäätöä. Työpäivä kuluikin nopeasti ja yhtäkkiä olikin aika pakata kamat ja lähteä kotiin.

Kaksi viikkoa kului todella nopeasti ja oli todella mukavaa. Kiitos loistavasta työkokemuksesta ja uusista tuttavuuksista.

SomeSissit
Lassi & Siina