Miten kehitän itseäni työnhakijana?

työnhaku

Työnhaku on kokonaisuudessaan haastava ja aikaavievä prosessi, jonka kanssa monet työnhakijat tuskailevat. Joskus hakijat eivät välttämättä ota hakuprosessia tosissaan ja lähtevät hakemaan töitä enemmänkin ”toivotaan parasta”-asenteella. Työnhakuun, kuten myös työntekoon, pitäisi panostaa riittävästi sekä asennoitua tilanteeseen hyvällä asenteella. Kyseessä on kuitenkin hakijan tulevaisuus.

Kehittyäkseen työnhakijana kannattaa ensimmäiseksi miettiä miten työhakuprosessi on mennyt aikaisemmin. Aina on parannettavaa, oli kyse CV:stä, valmistautumisesta tai yleisistä toimintamalleista. Tärkein näkökulma olisi miettiä millaisissa tehtävissä viihtyy ja on parhaimmillaan, jotta haetaan oikeanlaisia työpaikkoja.

Jokaisella työnhakijalla on oma verkostonsa, josta voi saada vinkkejä ja apua työnhakuun. Keskustelemalla työnhausta tuttavien kanssa, sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa internetin keskustelufoorumeilla, voi hyvinkin saada uusia näkökulmia itsensä kehittämiseen. Omalla aktiivisuudella on suuri merkitys työllistymisessä. Tämä koskee myös valmistautumista haastattelutilanteeseen, esimerkiksi perehtymällä yrityksen toimintaan ja miettimällä kysymyksiä heille valmiiksi.

Sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä työnhaun kanavista ja sitä kannattaa käyttää työnhaussa. Sosiaalisessa mediassa voi ilmaista etsivänsä uutta työtä, kertoa osaamisestaan sekä työkokemuksestaan. Sosiaalista mediaa voi käyttää monin eri tavoin työnhaussa. Riippuen työkokemuksestasi sekä valitsemastasi alasta, mitä täydellisempi LinkedIn-profiilisi on, sitä todennäköisemmin rekrytoijat kiinnostuvat sinusta. Kun perinteiset keinot eivät riitä, voi sosiaalinen media olla tarvitsemasi ponnahduslauta työelämään.

Rekrytoijan näkökulmasta en voi olla ottamatta kantaa työhakemusten yleiseen tasoon. Kun työnhakija haluaa työpaikan, tulisi hakemukseen nähdä aikaa ja vaivaa.

Työnhaku on kilpailutilanne, jossa hakemuksen laatu ratkaisee lopputuloksen. Internetistä löytyy valmiita ohjeita sekä pohjia työnhaun tueksi, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että tarkoitus on erottautua muista hakijoista. Löytäessäsi mielenkiintoisen työpaikan, niin asettaudu hetkeksi rekrytoijan asemaan. Antaako hakemukseni oikeanlaisen ja riittävän kuvan itsestäni sekä osaamisestani tavoitellessani kyseistä työtehtävää?

Ole rohkea ja luota itseesi. Tärkein ohje työnhakijalle on olla oma itsensä, jolloin löytää oikean paikkansa.

Lasse Lehtinen
Asiakkuuspäällikkö