Ammattitaitoiset tulityövahdit työmaille ja teollisuuteen – case: Laakson sairaala

Rakennushankkeissa tulityöt vaativat tarkkaa valvontaa ja sujuvaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. WorkPowerin tulityövahdit ovat olleet osana Laakson yhteissairaala -hanketta muun muassa kattotöiden parissa. Yhtenäiset käytännöt ja toimiva kumppanuus helpottavat arkea ja tukevat työturvallisuutta koko hankkeen ajan.
WorkPowerin tulityövahdit Laakson sairaalan työmaalla
Laakson yhteissairaala -hankkeen rakentamista valmistelevat työt alkoivat vuonna 2023 ja koko sairaalan on tavoitteena valmistua vuoden 2030 loppuun mennessä. Yhteistyö WorkPowerin kanssa alkoi joulukuussa 2024, jolloin ensimmäiset tulityövahdit aloittivat kattotulitöissä Icopalilla. Tämän jälkeen tulityövahteja on ollut mukana myös talotekniikan ja lattiatöiden parissa.
Tulityövahtien rekrytoinnin ulkoistaminen sai alkunsa pääurakoitsijan tekemästä päätöksestä. WorkPowerin rooli hankkeessa on lisäksi ollut tulityövahtikäytäntöjen ja turvallisuusohjeistusten yhtenäistäminen yhdessä pääurakoitsijan ja aliurakoitsijoiden kanssa.
Yhteistyö on tuonut selkeyttä työmaan arkeen:
- Tulityökäytännöt ovat yhdenmukaisia kaikille toimijoille.
- Turvallisuusohjeistus on selkeä ja helposti noudatettava.
- Pääurakoitsijan ja aliurakoitsijoiden hallinnollinen työmäärä on keventynyt.
Käytännössä tämä tarkoittaa vähemmän epäselvyyksiä, sujuvampaa yhteistyötä ja ennen kaikkea turvallisempaa työmaata.
Tarkat työturvallisuusvaatimukset on huomioitu tulitöissä
Laakson sairaalahankkeeseen liittyi työturvallisuuslakiin ja -asetuksiin perustuvia vaatimuksia. Sara Hölttä, työnjohtoharjoittelija (Icopal Katto / BMI Suomi Oy) kertoo, että Icopalin töiden osalta erityisesti tulitöihin ja korkealla työskentelyyn oli kiinnitettävä erityistä huomiota. Tulitöissä oli tarkat turvallisuusvaatimukset, kuten kirjallinen tulityölupa, voimassaoleva tulityökortti ja tulityövartiointi sekä asianmukainen sammutuskalusto.

Ripeä reagointi muuttuviin työmaatilanteisiin
Saran mukaan yhteistyö WorkPowerin kanssa on sujunut loistavasti: ”WorkPowerilla reagoidaan äkillisiin tarpeisiin todella ripeästi, mikä on korvaamatonta nopeasti muuttuvissa työmaatilanteissa. WorkPowerin kautta tulleet tulityövahdit ovat olleet asiallisia ja oma-aloitteisia sekä hoitaneet työnsä vastuullisesti.”
WorkPowerilla reagoidaan äkillisiin tarpeisiin todella ripeästi, mikä on korvaamatonta nopeasti muuttuvissa työmaatilanteissa.
Joustavuutta ja keveämpää työkuormaa työnjohdolle
Yhteistyö on tuonut arkeen joustavuutta verrattuna tilanteeseen, jossa Icopal olisi hoitanut tulityövahtien resursoinnin itse. Sara kertoo, että yhteistyö on keventänyt työnjohdon hallinnollista työkuormaa WorkPowerin hoitaessa kirjalliset raportoinnit suoraan pääurakoitsijalle. Näitä ovat esimerkiksi tulityövahtien ylityöilmoitukset. ”Uskon, että yhteistyö WorkPowerin kanssa on varmasti selkeyttänyt toimintaa”, Sara kiittelee. Tulityövahtien tarpeista ja käytännöistä on sovittu viikkotasolla, ja työturvallisuuteen liittyviä asioita on käsitelty tarvittaessa rakentavasti yhdessä.
Koulutetut tulityövahdit monenlaisiin tulityökohteisiin
WorkPowerin tulityövahtipalvelu sopii niin pienempiin kuin isompiin tarpeisiin: yhdestä henkilöstä jopa sataan työntekijään, yhdestä päivästä vaikkapa vuoden mittaisiin toimeksiantoihin.
Lue lisää WorkPowerin tulityövahtipalvelusta.
Tulityövahteja työmaallesi? Ota yhteyttä ja kysy lisää!
"*" näyttää pakolliset kentät



