fbpx

Sähköasentaja kunnossapitoon

Kokoaikainen

Tampere

Haku päättyy 19.9.2021

Työmaa etsinnässä, ja mieli haikaa uusiin ympyröihin? Etsimme teollisuuden sähköurakointiin erikoistuneelle Ubitec Oy:lle kotimaan kamaralle sopivia ahkeria asentajia tai ihan reissumiehiksi ulkomaan komennuksille asti. Kokeneessa ryhmässä olisi tilaa sähköasentajalle tai kahdelle, mekaaniselle asentajalle sekä näppärille apukäsille – tai meka-sähköasentajalle.

Ubitec Oy on ollut toiminnassa v. 2012 lähtien ja nyt keväällä nivoutunut osaksi kotimaista, vakavaraista Päähöyry-konsernia. Tämä antaa Ubitecille vakaan selkänojan ja mahdollistaa keskittymisen kasvuun ja kehittymiseen.

Mikä homma?
Kunnossapidon ja huollon tehtävissä tarvitaan lisävoimaa työskentelemään erilaisissa projekteissa, asiakkaita on laidasta laitaan, suurista pieniin ja tehtävät vaihtelevat sen mukaan. Osa porukasta on sidottuna ulkomaan komennuksille ja myös näihin projekteihin on mahdollisuus, jos niihin mieli haikaa. Työskentely vain kotimaan alueellakin onnistuu. 

Mitä vaatii?
Edellytämme hakijalta voimassaolevia turvakortteja sekä hyviä perustaitoja asennustöistä ja koulutusta. Tärkeintä on kuitenkin ahkera ja motivoitunut asenne työtä kohtaan.

Mitä tarjoamme?
Kokeneen työporukan osaamisen yhdistettynä ahkeraan työmoraaliin. Työpaikan kasvavassa ja kehittyvässä työporukassa, jossa asiakkaiden projektien vaihtelevuus antaa sinulle mahdollisuuden oppia ja kehittyä itsekin työssä. Työsuhteessa noudatamme sähköliiton huolto ja kunnossapitoalan työehtosopimusta. Reissussa oloajasta maksetaan kohdemaan mukaiset reissurahat sekä kulkeminen ja majoituksiin liittyvät kulut ja järjestelyt.

Miten edetä tästä ?
Mikäli työskentely ulkomailla kiinnostaa, jätä hakemuksesi palkkatoiveineen pikaisesti www.workpower.fi. Kyseessä on rekrytointi suoraan Ubitecin työntekijäksi, hakuvaihe toteutetaan yhteistyössä WorkPowerin kanssa. Alkuhaastattelut toteutetaan jo hakuaikana ja ne pidetään WorkPowerin toimesta, joten yhteydenotot vain WorkPowerin kautta. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Camilla Lehto / camilla.lehto@workpower.fi 

Hae työpaikkaa

Teollisuus työllistää osaajat ja aloittelijat

Huomio työntekijät 📢 Teollisuudessa on jatkuvasti avoimia työpaikkoja tarjolla ympäri Suomen. Mikäli työllistyminen ja taloudellisesti turvatumpi tulevaisuus kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea, mitä mahdollisuuksia teollisuuden työpaikat pitävät sisällään. Tässä saattaa nimittäin olla se seuraava fiksu askel sinun urapolullasi.

Työelämätaidot – ole rohkeasti loistava!

Pysähdytkö koskaan miettimään, mikä on sujunut työssäsi hyvin tai mitä voisit mahdollisesti tehdä paremmin? Onko sinulla mahdollisuus perehtyä omiin työelämätaitoihisi työn ohessa? Suunnitteletko tulevaa päivää tai työviikkoa, vai sujahtavatko päivät ohi sen kummemmin ajattelematta? Tässä muutamia ajatuksia meiltä aiheeseen liittyen.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus

Millaista on työskennellä WorkPowerilla?

WorkPowerin Tietonurkasta löydät tarvittavat vinkit sekä työnhaussa että työelämässä onnistumiseen sekä työntekijöidemme fiiliksiä ja uusimmat kuulumiset.