Rakennussiivooja, KESÄTYÖ

Kokoaikainen

Tampere

Haku päättyy 5.2.2023

Kumpi tulee ensin muna vai kana? Entä kesäkelit vai varmistunut kesätyöpaikka? Aivan!

Nyt kun saimme huomiosi, haluaisimme kertoa kesätyötarjonnastamme, josta saa asiankuuluvan rahallisen korvauksen!

Mitä, missä ja kuinka paljon?

Työnkuvaasi kuuluu rakennustyömailla rakennussiivoojan työtehtävät. Tähän sisältyy mm. raivausta, kulkuväylien siistinä pitoa sekä imurointia ja kokeneempien työkavereiden avustamista. Työkohteet ovat vaihtuvia ja ne sijaitsevat Tampereella ja lähialueilla. Palkkaa maksamme kilpailukykyisen rakennusalan TES mukaan. Tähän vaikuttaa oma aikaisempi kokemuksesi, mutta palkkauksesi on vähintäänkin lisien kanssa 12,85 tunnissa, eikä tietenkään sovi unohtaa siihen päälle kuuluvia matkakorvauksia.

Työnkuva koostuu pääsääntöisesti raivaustöistä, työmaan ylläpitosiivouksesta, rakennusjätteen käsittelystä sekä erilaisista suojaustehtävistä. Lisäksi tehtäviin voi kuulua erilaisia aputehtäviä työmaan tilanteen, etenemisen ja kiinnostuksesi mukaan.

Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta, jotta voit hakea!

Kesällä 2023:

– pääset kerryttämään monipuolisesti työkokemusta rakennusalalta
– saat kattavan perehdytyksen sekä osaamistasi vastaavia työtehtäviä ja lisäksi verkostoitumaan monien rakennusyritysten kanssa tulevaisuutta ajatellen
– saat mukavia työkavereita ja totta kai kilpailukykyisen palkan

Laita hakemusta pian tulemaan, sillä käymme hakemuksia jo hakuaikana läpi!

Yhteystiedot: 

  • HR-koordinaattori Katri, puh. 040 832 4363
  • HR-koordinaattori Sami, puh. 040 667 9544
  • HR-koordinaattori Mikko, puh. 040 572 3535

Lisää kesäduunia tästä linkistä: www.kesaduunia.fi

WorkPower tarjoaa sinulle luotettavan työnantajan ja ripeän palkanmaksun. Olemme kotimainen yritys, joka on toiminut toimialalla pian 20 vuoden ajan ja tälläkin hetkellä satoja työntekijöitä työskentelee kauttamme Pirkanmaan rakennustyömailla.

avainsanat: avoimet työpaikat, siivousala, rakennussiivous, rakennussiivooja, rakennus, raksa, Pirkanmaa, Tampere, kesätyö 2023

Hae työpaikkaa

WorkPower ❤️ vuokratyö

Jäikö vuokratyö vielä mietityttämään? Työ WorkPowerilla on etuja täynnä, olipa haussa keikkatyö tai pidempi pesti. Listasimme niistä parhaimmat päätöksesi tueksi.

Millaista on työskennellä WorkPowerilla?

WorkPowerin Tietonurkasta löydät tarvittavat vinkit sekä työnhaussa että työelämässä onnistumiseen sekä työntekijöidemme fiiliksiä ja uusimmat kuulumiset.

Töitä ilman koulutusta? – onnistuu, lue miten työllistyt!

Olitpa ensikertalainen työnhakija tai alaa vaihtava työntekijä ilman tutkintoa, on sinulla hyvät mahdollisuudet työllistyä, kunhan katselet oikeanlaisia työpaikkoja. Uusi urapolkusi on ensiaskeleita vailla valmis, sillä tästä artikkelista saat hyvät vinkit, miten saat töitä ilman koulutusta sekä samalla jalan tukevasti oven väliin unelmiesi alalle! 🦶

Töitä opiskelijalle – keikkatyössä päätät itse aikatauluistasi!

Pääsitkö kesätöissä tienestien makuun, eikä opiskelijan budjetti houkuta? Ei huolta, sillä meillä on töitä opiskelijalle, joten pääset kiinni hitusen leveämpään elämään opiskelunkin ohella. Useilla toimialoilla on kysyntää osa-aikaisille työntekijöille tai keikkatyöntekijöille. Monessa roolissa pääset itse määrittämään aikataulusi opintosi ja vapaa-aikasi priorisoiden. Kuulostaako toimivalta yhtälöltä? Hyvä. 👌 Lue lisää artikkelista.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus

Miten työnhakusi sujui kauttamme? Anna palautetta!