Rakennusaputyöntekijänä tehtäviisi kuuluu muun muassa kanto – ja raivaustehtävät, erilaiset suojaukset ja myös työmaan aikainen ylläpitosiivous. Työmaalla pääset myös oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan kehittämään taitojasi ammattilaisia avustavissa tehtävissä!
Aiempaa työkokemusta tai koulutusta et välttämättä tarvitse – tämän työn opit tekemällä ja näissä tehtävissä asenne ratkaisee! Ja jos sinulta kuitenkin löytyy jo kokemusta rakennustyömailta, kerro siitä meille hakemuksessasi. Huomioi kuitenkin, että voimassa oleva Työturvallisuuskorttikeskuksen myöntämä työturvallisuuskortti täytyy olla voimassa ennen töiden aloitusta.
Työaika raksoillamme on pääsääntöisesti ma-pe klo 7–15.30 ja palkkaa maksamme rakennusalan TES:n sekä kokemuksen mukaan. Lisäksi saat työsuhteesi ajalle käyttöösi laadukkaat varusteet ja osaavan HR-tiimimme tuen.
Mikäli raksahommat kiinnostavat, hae rohkeasti paikkaa! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja työt on mahdollista aloittaa joustavasti oman aikataulun mukaan.
Ota rohkeasti yhteyttä!
Mäkinen Katri, HR-koordinaattori p. 040 832 4363
WorkPower on alalla pian 20 vuotta toiminut henkilöstövuokrausalan yritys. Kauttamme työskentelee lähes 300 rakennusalan työntekijää ympäri Pirkanmaata.
avainsanat: raksa, appari, rakennusaputyöntekijä, Tampere, Pirkanmaa, työmaa, rakennus, rakennustyömaa
Jäikö vuokratyö vielä mietityttämään? Työ WorkPowerilla on etuja täynnä, olipa haussa keikkatyö tai pidempi pesti. Listasimme niistä parhaimmat päätöksesi tueksi.
WorkPowerin Tietonurkasta löydät tarvittavat vinkit sekä työnhaussa että työelämässä onnistumiseen sekä työntekijöidemme fiiliksiä ja uusimmat kuulumiset.
Olitpa ensikertalainen työnhakija tai alaa vaihtava työntekijä ilman tutkintoa, on sinulla hyvät mahdollisuudet työllistyä, kunhan katselet oikeanlaisia työpaikkoja. Uusi urapolkusi on ensiaskeleita vailla valmis, sillä tästä artikkelista saat hyvät vinkit, miten saat töitä ilman koulutusta sekä samalla jalan tukevasti oven väliin unelmiesi alalle! 🦶
Pääsitkö kesätöissä tienestien makuun, eikä opiskelijan budjetti houkuta? Ei huolta, sillä meillä on töitä opiskelijalle, joten pääset kiinni hitusen leveämpään elämään opiskelunkin ohella. Useilla toimialoilla on kysyntää osa-aikaisille työntekijöille tai keikkatyöntekijöille. Monessa roolissa pääset itse määrittämään aikataulusi opintosi ja vapaa-aikasi priorisoiden. Kuulostaako toimivalta yhtälöltä? Hyvä. 👌 Lue lisää artikkelista.
Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?