Etsimme prosessityöntekijää Pomarkkuun keikkatyöhön!
Työ on prosessityötä ja työtehtäviin kuuluu mm. muovimateriaalin syöttämistä koneisiin ja tuotteiden pakkausta. Työssä hyödynnetään trukkia materiaalien siirtelyssä ja kuljettamisessa, joten trukinajotaito on plussaa. Työ on melko fyysistä ja edellyttää hyvää peruskuntoa. Työ sisältää rutiininomaisia tehtäviä ja toistoa, mutta tarjolla on myös mahdollisuus työnkiertoon niille, joilla on halua ja motivaatiota oppia uusia työvaiheita. Työhön perehdytetään hyvin.
Työtä on tarjolla alustavasti ainakin kahdella eri työpisteellä ja työpisteiden työajat vaihtelevat. Toisella pisteellä on käytössä aamuvuoro ja toisella 5-vuoro. Näistä jutellaan lisää haastattelussa!
Työ on keikkaluonteista, ja vuoromäärä vaihtelee asiakkaan tarpeen mukaan. Joinakin viikkoina töitä voi olla tarjolla useampi päivä peräkkäin, kun taas toisinaan on hiljaisempaa. Tämä antaa joustavuutta ja mahdollisuuden sovittaa työ omiin aikatauluihin ja elämäntilanteeseen sopivaksi. Työ sopii esimerkiksi toisen keikkatyön rinnalle. Kun työmäärä vakiintuu, hyvälle tekijälle tarjolla voi olla myös toistaiseksi voimassa oleva pidempiaikainen työsuhde.
Mitä toivomme sinulta?
✅ Valmiutta fyysiseen työhön
✅ Reipasta ja huumorintajuista asennetta
✅ Tiimityötaitoja, mutta myös kykyä työskennellä itsenäisesti
✅ Trukinajotaito on plussaa, mutta ei pakollinen, koska siihen perehdytetään
Mitä tarjoamme?
⭐ Mukavan työporukan
⭐ Mahdollisuuden keskittyä työhön rauhassa, omat musiikit tai vaikka äänikirja korvissa
⭐ Tiimityötä ja tukea – kaveri löytyy aina viereiseltä koneelta
Kiinnostuitko?
Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, laitathan hakemuksesi hakulinkin kautta. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Alustavat haastattelut pidetään WorkPowerin toimesta ja jatkohaastattelut pidetään asiakkaan kanssa.
Yhteystiedot:
HR-konsultti Eve Uusisalo
eve.uusisalo@workpower.fi
040 655 2232
Ilmoitusnumero: 182298485