Muuttotyöntekijä talvisesonkiin 2021-2022!

Osa-aikainen

Tampere

Haku päättyy 27.10.2021

”Miksi haluaisin maksaa kovan hinnan kuntosalijäsenyydestä, kun voin yhtä hyvin tienata kuntoilemalla?”, sanoi yksi muuttotyöntekijöistämme tässä taannoin. Miksi et toimisi samoin kuin hän? Varsinkin nyt, kun siihen on mahdollisuus!

Etsimme nimittäin asiakasyrityksellemme uusia reippaita ja luotettavia muuttotyöntekijöitä tulevan talvisesongin kiireisiin. Työt on mahdollista aloittaa joko nyt heti tai vasta parin kuukauden päästä, sinä päätät. Kauttamme voit työskennellä joustavasti omien aikataulujesi mukaisesti joko parina päivänä viikossa tai kokoaikaisestikin. Emme vaadi sinulta aikaisempaa muuttoalan työkokemusta eli voit olla joko alasta kiinnostunut uuden oppija tai jo kokenut muuttotyöntekijä. Töitä opit tekemällä ja talon tavoille pääset töihin menemällä.

Työpäivät alkavat normaalisti asiakkaamme toimipisteeltä Tampereelta, josta lähdetään yhdessä muuttotiimin kanssa päivän keikalle. Työaika sijoittuu arkipäiville kello 6-18 väliselle ajalle, välillä myös viikonlopuille. Muuttokeikat ovat pääasiassa koti- ja yritysmuuttoja, mutta mukaan mahtuu myös joitakin rakennustyömaalla tapahtuvia kalustekantoja. Näihin tarvitset voimassa olevan työturvallisuuskortin, ja mikäli semmoinen löytyy jo taskustasi, niin mainitsethan siitä hakemuksessasi. Palkan maksamme muuttoalan TESin mukaan, peruspalkkana 10,91 e/h, jonka päälle maksetaan vielä 9 % lomaraha.

Älä missaa tätä tilaisuutta! Lähetä hakemuksesi välittömästi verkkosivujemme kautta ja aloita työt kuntoa kohottavan työn parissa!

Lisätietoja saat soittamalla: HR-konsultti Jasmi Hietanen p. 040 6462426

avainsanat: avoimet työpaikat, talvisesonki, vuokratyö, muuttotyöntekijä, muuttomies, muuttoala, tampere, pirkanmaa

Hae työpaikkaa

Teollisuus työllistää osaajat ja aloittelijat

Huomio työntekijät 📢 Teollisuudessa on jatkuvasti avoimia työpaikkoja tarjolla ympäri Suomen. Mikäli työllistyminen ja taloudellisesti turvatumpi tulevaisuus kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea, mitä mahdollisuuksia teollisuuden työpaikat pitävät sisällään. Tässä saattaa nimittäin olla se seuraava fiksu askel sinun urapolullasi.

Työelämätaidot – ole rohkeasti loistava!

Pysähdytkö koskaan miettimään, mikä on sujunut työssäsi hyvin tai mitä voisit mahdollisesti tehdä paremmin? Onko sinulla mahdollisuus perehtyä omiin työelämätaitoihisi työn ohessa? Suunnitteletko tulevaa päivää tai työviikkoa, vai sujahtavatko päivät ohi sen kummemmin ajattelematta? Tässä muutamia ajatuksia meiltä aiheeseen liittyen.

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa?

Eipä hätää. Työllistämme asiakasyrityksiimme jatkuvasti myös avoimen hakemuksen jättäneitä työnhakijoita.

Jätä avoin hakemus

Millaista on työskennellä WorkPowerilla?

WorkPowerin Tietonurkasta löydät tarvittavat vinkit sekä työnhaussa että työelämässä onnistumiseen sekä työntekijöidemme fiiliksiä ja uusimmat kuulumiset.