WorkPowerin SomeSissit tutustuivat työelämään

Nykyaikana ihmiset siirtyvät enemmän ja enemmän tietokoneista puhelimiin sekä tabletteihin. Pitäen tämän mielessä, kuvia ja videoita on helpompi katsoa pienemmältäkin ruudulta kuin lukea tekstiä. Ihmiset reagoivat todennäköisemmin visuaaliseen sisältöön kuin pelkkään tekstiin. Tämä pätee sekä kuviin että videoon. Videon kautta voi lisätä äänen mukaan sisältöön, jolloin hyödynnetään kahta aistia.

Monet sosiaalisen median kanavat käyttävät videoita monella eri tavalla. Instagramissa, Facebookissa sekä Snapchatissä voi lyhyiden videoin avulla päästä kurkistamaan muiden jokapäiväiseen elämään.

Kuten sanonta kuuluu ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” Video vetoaa katsojan tunteisiin monilla eri tavoilla ja pitää mielenkiintoa yllä pidempään. Hyvin toteutettu tai hyvällä idealla varustettu video on paljon vaikuttavampi kuin kirjoitettu teksti.

Tänäkin kesänä palkkasimme eri toimipisteillemme SomeSissejä osana Vastuullinen kesäduuni-kampanjaa. Kesän aikana SomeSissit tutustuvat työelämään tuottamalla erilaista sisältöä sosiaalisen median kanaviin. He pääsivät kokeilemaan muun muassa valokuvaamista, kirjoittamista, katumarkkinointia sekä videotuottamista.
Videotuotannon parissa kävimme aluksi läpi mitä he haluavat viestiä ja sen jälkeen keskityimme yksittäisiin kohtauksiin ja miten ne voisi kuvata. On tärkeää miettiä esimerkiksi eri kuvakulmia, ympäristöä, vaatetusta sekä dialogia. Mitä paremmin video on suunniteltu etukäteen, sitä helpompi se on kuvata sekä editoida jälkeenpäin.

On mahtavaa nähdä minkälaista sisältöä nuoret tuottavat sosiaalisen median kanaviimme. Ei vain videota, mutta myös tekstiä ja kuvia, joita he tuottivat runsaasti ja mielikuvitusta käyttäen. Toivon, että he nauttivat näistä kahdesta viikosta työskennellen markkinoinnin monipuolisissa työtehtävissä. SomeSissit olivat meillä opettelemassa työelämän taitoja, mutta me opimme myös heiltä paljon.

Julkaisemme kesän SomeSissien materiaaleja kesäkuun lopusta alkaen. Tunnelmia työelämään tutustumisen ajalta löytyy kaikista sosiaalisen median kanavistamme.

Tiia Rintakoski
Markkinointiassistentti