Jyväskylän SomeSissit

Kesän 2020 Jyväskylän SomeSissien kesätyökokemus

Perehdytyspäivä Ensimmäinen päivämme WorkPowerilla lähti käyntiin jo aikaisin aamusta, kun matkustimme 6:20 junalla Tampereelle pääkonttorille. Oli jännittävää tavata ensimmäistä kertaa oma työpari ja muiden kaupunkien SomeSissit. Kaikki kuitenkin sujui hyvin ja porukka oli todella mukava. Tampereella meidät otettiin vastaan lämpimästi ja meille tuli tervetullut olo. Päivän aikana perehdyimme työtehtäviimme ja teimme kuva- ja videoharjoituksia. Tehtävänä...

Kesän 2020 Porin SomeSissien kesätyökokemus

Kahden viikon intensiivinen työjaksomme alkoi perehdytyspäivällä Tampereella. Pakko myöntää aamulla junassa jännitti. Tampereella tapasimme muiden kaupunkien SomeSissit ja saimme arvokasta opastusta tulevien kahden viikon haasteisiin. Saimme tehtäväksemme myös pieniä harjoituksia. Varsinainen ensimmäinen työpäivämme alkoi markkinointituotteiden pakkaamisella. Tehtävämme nimittäin oli jakaa tuhat satulansuojusta kaupungilla. Päivän aikana kävelimme yli 15 kilometriä. Keskiviikkoaamulla jaoimme loput satulansuojukset. Sen jälkeen...