Tyytyväiset työntekijät
Vuokratyöntekijöiden tyytyväisyyttä ovat tutkineet muun muassa Taloustutkimus ja Tiia Oja-Nisula Jyväskylän Yliopistolta.
Tutkimuksista on selvinnyt, että työntekijät ovat erityisen tyytyväisiä johtamiseen ja organisaatioon eli henkilöstöpalveluyrityksen toimintaan. Kokonaisuudessaan työntekijät olivat hyvin tyytyväisiä työhönsä.
Työntekijöiden kannalta suurimpana etuna on valinnanvapaus työskentelyajan ja -paikan suhteen. Myös mahdollisuus vaikuttaa työaikaan ja -paikkaan oli yksi tärkeimmistä syistä vuokratyön tekemiselle. Ongelmaksi vuokratyöntekijät kokivat palkitsemisen ja erityisesti päätöksenteon ja uralla etenemisen, sillä ne kuuluvat lähinnä vakituisen työntekijöiden etuuksiin.
Ojalan tutkimuksessa sukupuolella tai iällä ei näyttänyt olevan merkitystä tutkittujen työtyytyväisyyteen.
Taloustutkimuksen tekemän vuokratyöntekijä 2011 tutkimuksen mukaan valtaosa kokee elämäntilanteensa hankaloituvan, jos vuokratyön tekeminen ei olisi mahdollista. Kiinnostus osa-aikatyöhön selittyy muun muassa perhesyillä ja eläkeiän lähestymisellä. Vuokratyö näyttäisi tutkimuksen mukaan vaikuttavan positiivisesti tai neutraalisti työntekijän suhtautumiseen ulkomaalaisiin tai maahanmuuttajataustaisiin työtovereihin.
Tamperelainen 5.10.2011